Yichang

Minulla oli Yichangiin tullessa tiedossa Williamin suosittelema hotelli, joten minun ei tarvinnut kuin ottaa taksi ja pyytää kuskia ajamaan osoitteeseen. Harmikseni kuitenkin hotellin kaikki huoneet olivat varattu, joten olin sittenkin taas lähtöasetelmissa, vieraassa kaupungissa ilman tietoa majoituksesta. Itse hotellin löytäminenhän ei ole vaikeata, mutta jos vaatimuksena on erittäin edullinen hinta, niin hotellin etsimiseen saattaa mennä enemmän aikaa. Koska minulla ei ollut internetyhteyttä alennuin katsomaan LP:stä majoitusta ja yksi löytyikin ihan läheltä, rautatieaseman takaa. Rautatieasema oli korkean mäen päällä ja ajattelin, että säästän voimiani kulkemalla mäen alittavaa tunnelia pitkin toiselle puolelle. Tunneli kaartui koko ajan oikealle, joten en nähnyt toista päätä alkuun, itse asiassa en nähnyt sitä ainakaan viiteentoista minuuttiin kävellessäni sitä eteenpäin. Vihdoin nähdessäni valoa tunnelin päässä olin jo niin pitkällä, etten viitsinyt kääntyä takaisin. Arviolta kävelin tuossa tunnelissa kaksi kilometriä ja tietysti aivan väärään paikkaan.
Pinna alkoi olemaan tässä vaiheessa jo vähän kireällä , joten päätin ottaa taksin rautatieasemalle takaisin. Puolessa matkassa huomasin, ettei kuski ollut laittanut mittaria päälle. Päätin katsoa, mitä kuski pyytää määränpäässä ja aika kovaa hintaa pyysikin, noin viisinkertaista. Tarjosin kolmekymppiä ja se meni läpi liiankin helposti (ylihintaa kolminkertaisesti). Mulla oli nyt muutakin mietityttävää kuin rähistä kuskille, joten minulle se oli aivan sama.
Kuten yleensä, rautatieasema on oiva paikka kalastella majoitusta mikäli haluaa lähteä siellä hengailevien tyyppien perään. Minä en yleensä lähde näiden ihmisten mukaan, mutta nyt lähdin. Itse asiassa se oli onni, sillä päädyin kotimajoitukseen vanhemman pariskunnan luokse. Majoitus oli tietysti erittäin vaatimaton, mutta arvostan sitä suuresti että pääsee osaksi tavallisen ihmisen elämää täällä Kiinassa. Asunto oli kolmihuoneinen ja pystyin elävästi kuvittelemaan kuinka tämä asunto on joskus ollut, ehkä viiden kuuden lapsen ja kahden aikuisen koti. Ainakin oletin, että pariskunta on sen verran vanhempi, että heidän lapsensa ovat syntyneet ennen säännöstelyä. Nyt lasten lähdettyä kotoa, vanhemmat tekevät pientä lisätuloa vuokraamalla kahta huonetta matkailijoille. Oin itseni ehkäpä hyväntekijäksi.
Pariskunta oli erittäin ystävällinen ja rouva lähti ostamaan kanssani jopa risteilylippua, vaikka kommunikaatiomme olikin vähän hankalaa. Lippukin tuli saatua vaikka ei ihan sellaisena kuin halusin. Myyjä nimittäin vakuutteli, että voin kannelta seurata Kolmen rotkon kanjonia. Minun mielestäni se taas oli hieman hankalaa, koska lähdimme neljän aikaan illalla ja tulimme Wanzhouhun aamulla. Rotkot lipuisivat ohitsemme siis keskellä yötä. Mitä ilmeisemmin välillämme oli kommunikaatioeste.

Wuhan

Wuhan koostuu kolmesta yhdistetystä kaupungista, Wuchangista, Hankousta ja Hanyangista. Jangtse erottaa Wuchangin kahdesta muusta ja vastaavasti Jangtseen laskeva Hanjoki erottaa Hankoun Hanyangista. Wikipedian tietojen mukaan Wuhanissa elää yli 9 000 000 000 asukasta, joten ihan pienestä kylä pahasesta ei tässäkään tapauksessa ole kyse. Valitettavasti en tohdi jäädä tänne Wuhaniin pitkäksi aikaa, koska haluan päästä Sichuanin puolelle mahdollisimman nopeasti. Äkkiseltään täällä ei kyllä paljon näkemistä olekaan, mutta Jangtsen rannalla tuli käveltyä illan hämärtyessä. En tiedä johtuuko se siitä, että olen jokikaupungin kasvatti vai ihan jostain objektiivisesta tosiasiasta, mutta jokielämää, laivojen kulkua, kalastaja alusten paluuta jne voisi katsoa vaikka kuinka kauan. Olen kuullut sanottavan, että merta ja nuotiota voi tuijottaa hiljaa vaikka tuntikausia. Sama näyttää pätevän jokeen. Joen rannalla oli myöskin paikallisten suosima pikaruokakatu, josta sai mitä erinäköisempiä ruokia. Harmi rajoittuneisuuteni, mutta avoimella mielellä tuolla pikkukadulla voisi varmasti viettää viikkoja kokeilemalla erilaisia paikallisia herkkuja.
Hostellissa törmäsin skotlantilaiseen Williamiin, jolta sain hyviä neuvoja Yichangia varten, johon siis olin ostanut jo bussilipun. Yichangista minulla on nimittäin tarkoitus jatkaa laivalla Jangtsea ylöspäin Wanzhouhun, joka lasketaan jo Chongqingiin. Tosin välimatkaa Chongqingin urbaanialueelle on yli kolme sataa kilometriä. Chongqing onkin varmasti maailman suurin kunta sekä alueeltaan, että asukasmäärältään. Chongqingin alueella asuu nimittäin 30 miljoonaa ihmistä. Maa-aluetta on hitusen enemmän kuin Länsi-Suomen läänissä.
Eräs asia pisti silmääni Wuhanissa. Liikennehän on täällä joka paikassa kaaottista verrattuna Suomeen, mutta täällä aistin selvän vastakkainasettelun jalankulkijoiden ja autoilijoiden välillä. Jo heti juna-asemalta tullessani näin kuinka jalankulkija potki erästä kuorma.autoa suojatiellä ja myöhemmin matkustaessani itse bussilla näin kuinka bussikuski kiihdytti suojatiellä olevia jalankulkijoita päin siten, että näiden piti juosta alta pois. Kertakaikkiaan ennen näkemätöntä toimintaa minulle. Selityksen tälle sain eräältä Chongqingiläisnuorelta. Jangtsejoen rannoilla asuvat ihmiset ovat kuulema temperamenttisempia kuin muut. Kuulostaa järkevältä. Teoriahan on saman suuntainen kuin oma välimeriteoriani, jonka mukaan Välimeri jollakin tavalla tekee sen ympärillä asuvien kansojen luonteesta temperamenttisen. Totta puhuen kiinalaisten välisestä keskustelusta on monesti vaikea erottaa ovatko he riitelemässä vai ei. Usein aggressiivisenkin kommunikoinnin lomassa he nimittäin nauravat paljon. En ole kiinnittänyt huomiota aggressiivisen keskustelukulttuurin alueellisiin eroavaisuuksiin, mutta tästä lähin täytyy pitää silmällä sitä jokihypoteesi mielessä.

Xian

Ennen junalle kiiruhtamista katsastin kaupunkia kietävän muurin. Se on neljätoista metriä leveä ja neljätoista kilometriä pitkä. Muurin päällä vuokrataan tsykkeleitä joten meno on joutuisaa. Itse kiersin muurin 80 minuutissa, mutta siihen ei kamalan paljon pysähdyksiä kuulunut. Itse muuri nyt tietysti toistaa itseään, mutta saahan sen suuruudesta jonkinlaisen kuvan kun sen pyöräilee ympäri. Mietin, että jos joskus muutan Xianiin, niin kierrän muutaman kerran viikossa tämän muurin ympäri hölkäten. Muina päivinä harrastaisin sitten tietysti taijita jossain puistossa. Muurin jälkeen kävin vielä muslimikorttelissa vetämässä yangroupaomon eli paikallisen erikoisuuden, jota kehuttiin kovasti LP:ssä (kyllä periaatteideni vastaisesti luen aina silloin tällöin sitä, itse asiassa tällaisissa yleisissä suossitteluissa se on ihan kohtuullinen, kunhan ei mene niiden suosittelemaan hotelliin tai ravintolaan). Yangroupaomo on siis keitto, jossa on lampaanlihaa, kasviksia ja sitten leivän palasia. Pöperön jälkeen menin ryöstettävksi korttelin kauppakujalle, josta löysin mukaani hienon ja vanhan bambusta tehdyn mahjongpelin. Tinkauksen jälkeen onnistuin laskemaan hinnan 400 rmb:stä 210:een, mutta sekin lienee liikaa. Käväisin nimittäin toisella kojulla ja katselin melko samanlaista peliä. En kuitenkaan alkanut neuvottelemaan hinnasta. Pois kävellessäni nainen huusi perääni hinnaksi 150 juania, joten siihen olisi ainakin pitänyt päästä. Ostin myös Maon pienen punaisen kirjan hankaluuksien varalle. Sitä on myös varmasti ilo lukea yöllä hostellissa yölampun valossa kun muut vetävät hirsiä.
Lähdin mielestäni hyvissä ajoin eli tuntia aikaisemmin juna-asemalle päin. En tietenkään ottanut huomioon, että kyseessä oli ruuhka-aika, enkä ollut todellakaan ainoa joka pyrki taksin kyytiin. Vajaavaisuuteni vuoksi jouduin parinkymmenen minuutin viittoilun jälkeen luopumaan ajatuksesta ja ryhdyin etsimään bussia. Matkalla riksakuski vähän ahdisteli, mutta 50 juanin hinta oli kyllä liikaa. Urhea kuski seurasi minua kuitenkin bussipysäkille asti, jolloin pääsimme yhteisymmärrykseen 15 juanin hinnasta. Taksi olisi tullut halvemmaksi, mutta minulla ei ollut enää vaihtoehtoa.
Juna-asemalla oli tietysti hirveä ruuhka turvatarkastukseen, eikä oloa tietenkään helpottanut tieto siitä, että sisällä oikean portin löytäminen saattaisi viedä paljonkin aikaa. Portti löytyi kuitenkin nopeasti ja ehdin junaankin monta minuuttia ennen lähtöä.
Bell tower hostel 40y/dorm
Ruoka 12y
Omatoiminen matka Terracotta 124y
Järjestetty matka Terracotta 300-360y
Pääsymaksu muurille 40y
Tsykkeli muurilla 20y

Terracottasotilaat

Nousin aamulla kello kuusi, jotta ehtisin ensimmäisellä bussilla Terracottasotilaille. Näissä pakollisissa turistikohteissa on nimittäin otetava huomioon muutama perusasia. 1) kiinalaisia on paljon 2) on paljon kiinalaisia, joilla on varaa matkustaa 3) kiinalaisilla on hankala saada viisumia ulkomaille, joten C1) kiinalaiset matkustavat paljon kotimaassa ja C2) kun ne kymmenet ellei sadat turistibussit parkkeeravat kohteen parkkipaikalle, niin nähtävyys on yksinkertaisesti ilmaistuna tukossa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä en löytänyt bussin lähtöpaikkaa millään. LP:n mukaan se löytyisi parkkipaikan kupeesta, mutta vaikka kuinka kiersin en löytänyt sellaista. Puolen tunnin etsiskelyn jälkeen löysin bussipysäkin aseman toiselta puolelta, jossa oli toinen parkkipaikka.
Ehkäpä tuleva kevätjuhla lomineen ja talvi aiheutti sen, ettei paikalle missään vaiheessa tullutkaan kunnon ryntäystä ja sain nauttia nähtävyyksistä melko rauhassa.

Xian

Saavuin aamulla Xianiin, joka on tunnettu lähinnä Terracottasotilaistaan ja valtavasta kaupungin muuristaan. Bussimatka sujui kohtuullisesti jos pois lasketaan se, että kakkoskuski veti tupakkaa kuin korsteeni minun punkkani alapuolella.
Valitsemani hostellikin löytyi helposti erään ystävällisen poliisisedän avittamana, joten tämä päivä alkoi kohtuullisen helposti. Loppupäivä kului läheisen muslimikorttelin kiertelyyn ja syömällä kebabbia ja muita alueen erikoisuuksia. Aluuelta piti löytyä myöskin suuri moskeija, mutta en vietäväksenikään löytänyt sitä. Ostin junalipun Wuhaniin, joten seuraavaksi matkani jatkuu täältä Jangtsejoen rannoille. Samassa dormissa asusti kaksi korealaista ja kiinalainen. Kerrottuani painajaismaisista kokemuksistani Pekingissä saimme yhdessä ratkottua ongelman mitä olin syönyt. Syömäni eläimen osa oli lehmän vatsa eli varmaan yksi niistä kuudesta, vai kuinka monta niitä lienee. Ja kyllä se 肚-merkki ihan tutulta näyttikin, nyt kun muistelen.

Kiinan muurilla

Tänään oli retkeily päivä. Tuossa ihan parin tunnin matkan päässä on Kiinan muuri, jolla on siis sama nimi kuin aika monella kiinalaisella ravintolalla Suomessa. Päätin kaikenlisäksi tehdä ihan omatoimi reissun ja painelin paikallisbussilla Dongzhimenin asemalta bussi numero 916:lla seuraavaan kaupunkiin Huairouhun, josta matkan piti jatkua yksityiskuljetuksella Mutianyun kylään..
Joskus on ihan hyödyllistä näyttää hieman erilaiselta. Silloin ei välttämättä tarvitse huolehtia itse sellaisista pikku seikoista kuin esimerkiksi oikealla pysäkillä poisjääminen. Tämän kun vielä yhdistää terveellä tavalla kapitalismiin, niin hommat hoituu kuin itsestään. Näin ainakin tällä kertaa. Lueskelin bussissa aivan rauhassa kiinan kielioppia kun eräs mies tuli ystävällisesti ilmoittamaan, että olen Huairoussa ja minun olisi hyvä nousta bussista. Tässähän ei vielä ole mitään erikoista, sillä linja-autojen henkilökuntahan on tottunut tarjoamaan tällaista palvelua päivittäin. Linja-auton henkilökunta ei kuitenkaan ollut tietoinen minusta, vaan mies oli paikallinen yksityisyrittelijä, joka oli bongaamassa muurille suuntaavia turisteja autoonsa. Mies parka oli huolestuneena ilmeisesti seurannut asiakkaan karkaavan tiehensä ja noussut bussiin herättelemään hänet. Viime tingassa ehdin poistua bussista sen jo ollessa liikkeellä. Kiitokseksi en jaksanut tingata kovin kauaa ja maksoin hänen lähtöhintansa kahdeksankymppiä, joka on käsittäkseni jonkin verran ylihintaa alle puolen tunnin matkasta. Yhtä kaikki mies oli turvallinen ja asiallinen kuski.
Vasta paikan päällä tulee ajatelleeksi kuinka mieletön urakka muurin rakentaminen on ollut. Onhan rakentajilla ollut tietenkin aikaa ja varmasti käytössään orjatyövoimaa eri mittakaavassa kuin nykypäivänä, mutta kuitenkin. Koska muuri kulkee vuoren harjanteiden päällä, aiheuttaa jo pelkkä oman ruumiin kuljettaminen muurilla aikamoisia ponnistuksia. Tätä paikkaa voisi suositella kuntoharjoittelijoille ja itse asiassa täällä taidetaankin vuosittain järjestää jopa maratoni.
Talvi on karua aikaa täällä ja kokemus esimerkiksi keväällä tai syksyllä ruskan aikaan voisi olla aika lailla erilainen. Ehdottomasti palaankin tänne vielä myöhemmin eri vuoden aikoina. Yksi etu tässä talvikaudessa kuitenkin on. Täällä ei ole paljon muita turisteja pilaamassa valokuvia.
Takaisin palatessa sain taas uuden opetuksen. Myös paluuhinnasta on sovittava etukäteen, eikä voi laskea sen varaan, että se on sama. Sovimme, että palaan takaisin Huairouhun kello 15:30 ja kuski olikin paikalla hyvissä ajoin. Tulkintamme tästä väliajasta vain erosivat aika pahasti. Kuskin mielestä hän oli odottanut viisituntia a 20 juania/tunti, kun taas minun mielestäni hän ei ollut odottanut. No, joka tapauksessa pääsimme sopimukseen ja maksoin hänelle 30 juania ylimääräistä. Menkööt se sitten vaikka bensarahoihin. Ylipäätään pitäisi aina olla käyttämättä mittaritonta autoa. Kokemukseni mukaan täällä Kiinassa mittaritaksit ovat erityisen luotettavia ja halpoja. Samaa ei voi sanoa esimerkiksi nimeltä mainitsemattomien eteläisten naapurien suhareista.
Palattuaini Pekingiin sain toisen opetuksen. Vaikka ravintoloiden ruokalistassa saattaa ollakin kuvia, niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä vieressä olevien ruokien kanssa. Itselle tämä on aika merkittävä juttu, sillä olen melko konservatiivinen sen suhteen millaisia eläinkunnantuotteita laitan suuhuni. Kiinalaiset sen sijaan ovat tässä suhteessa huomattavan paljon avarakatseisempia. Kiinalaiset kirjoitusmerkit luovat ruuan valintaprosessiin lisäksi oman pikku haasteensa.
Kun osoitin ruokalistasta kuvaa, jonka näköistä ruokaa haluan ja vierestä olevasta tekstistä ymmärrän, että kyseessä on naudanliharuokaa, niin tarjoilija ei ota vastaan tilaustani vaan osoittaa vieressä olevaa tekstiä. Hämmentävää, koska logiikkani mukaan niiden pitäisi olla sama asia. Toistan kokeeni samalla tuloksella. Tarinan typerys tällä kertaa ei ole tarjoilija, joka kieltäytyy ottamasta vastaan tilausta, jollaista hän ei välttämättä edes kykene toimittamaan. Tarinan typerys olen minä, joka ei selkeästä vihjeestä suostu ymmärtämään että osoittamani kuva ei liity ruokalistan ruokiin välttämättä millään tavalla vaan on pelkästään somiste. Ymmärrän tämän vasta paljon myöhemmin, mutta silloin se on jo myöhäistä. Yhtäkaikki, varmisitin että ruoassa on niurouta eli naudanlihaa ja laitoin tilauksen sitten menemään tekstin mukaan vaikka en siitä enempää ymmärtänytkään.
Minulle ei missään kohtaa jäänyt epäselväksi, että pöytään eteeni tuotu ruoka edustaa ruokalistalta vähän parempia ruokia, sillä se oli kalliimpaa (28 juania) kuin tavalliset ruuat ja se tarjoiltiin padasta, jossa on tuli alla. Selväksi sen sijaan kävi, että padassa lilluvat suikaleet eivät olleet lihasuikaleita, ainakaan siinä merkityksessä kuin olen itse oppinut lihan ymmärtämään. Ensinnäkään en pystynyt havaitsemaan suikaleissa minkäänlaisia syitä ja toiseksi missään tuntemassani lihalaadussa ei kasvanut karvaa. Suikaleet olivat todella sitkeitä ja jouduin nielemään ne suurina kappaleina, koska hampaani eivät kyenneet jauhamaan niitä. En myöskään pitänyt niitä erikoisen maukkaina, vaikka ne lilluivatkin kiehuvassa mausteliemessä. Paras arvaukseni on, että söin lehmän nahkaa (turkkeineen). En tiedä harrastetaanko sellaista missään päin maailmaa, mutta parempaan arvaukseen en pysty. Onnistuin ikuistamaan palan tätä kiinalaisherkkua. Osaako joku sanoa mitä tuo on?

Kuluja Peking:
Lama hostel 40y/dorm
Ruoka 18y
Metro 2y
Omatoiminen matka muurille (Mutianyu) 322y
Järjestetty matka muurille (Mutianyu) 320y

Peking

Muutin taas suunnitelmiani. Ei täältä näytä pääsevän junalla pois lainkaan, liput loppu kokoajan. Päätin loppujen lopuksi ostaa bussilipun Xianiin. Niitä piti lähteä hakemaan toiselta puolelta kaupunkia, ensin metrolla ja sitten taksilla loput. Lippujen ostaminen oli helppoa. Varsinainen myyjä luovutti heti minut nähdessään paikan englanninkielentaitoiselle, mutta minäpä en suostunutkaan puhumaan englantia. Siitä huolimatta lippu tuli sellaisena kuin olin sen toivonutkin. Ylihuomenna on siis 15 tunnin matka Xianiin yöbussilla. Bussi on sentään nk. sleeperbussi, joten matka taittuu kokoajan vaaka-asennossa. Parhaassa tapauksessa saan jopa nukuttua suurimman osan matkasta.
Bussiasemalta takaisin lähtiessä eräs yksityisyrittelijä tarjosi kyytiään minulle. Hinta oli noin kolminkertainen rehelliseen taksiin verrattuna, joten jouduin epäkohteliaasti kieltäytymään kyydistä. On itse asiassa virhe edes kääntää päätään kun joku tarjoaa taksikyytiä ja vielä suurempi virhe kysyä hintaa. Jostain kumman syystä näiden kahden virheen jälkeen palvelun tarjoaja ymmärtää jotenkin että sinä olet heidän saaliinsa ja se oikeuttaa hänet torpedoimaan kaikki yrityksesi saada muuta kyytiä. Näin kävi nytkin. Kun yritin kertoa oikealle mittaritaksikuskille minne haluan tuli tämä mestari sönköttämään siihen väliin. Minulla ei ole aavistustakaan mitä han sanoi, mutta taksi ei liikkunut mihinkään. Lopulta nousin autosta ja lähdin kävelemään kauemmas. Loppujen lopuksi kävelin sitten koko matkan takaisin hostellille.
On hauska nähdä, että pieni pakkanen ei pelästytä pekingiläisiä kovin helposti. Matkalla hotellille näin kuinka ihmiset parturoivat, korjasivat polkupyöriä, pelasivat Go:ta ja niin edellen kaduilla, vaikka pakkasta oli 8 astetta. Toisaalta ei näillä ihmisillä ole kotonaankaan paljon lämpimämpää. Tuskin heillä on varaa lämmittää asuntojaan ja eristyksetkin ovat varmasti melko tuntematon asia. Yksi asia täällä kyllä ihmetyttää näin suomalaisin silmin. Vaikka esimerkiksi hostellin yhteisiä tiloja lämmitetään, niin eristykseen ei paljon kiinnitetä huomiota. Ovet ovat auki ja lämpimän ilman karkaamista on suojaamassa vain muovinen verho, joka ei paljon eristä. Eivätkä ne ovatkaan kovin kummoiset ole. Kaksi yksinkertaisesta lasista tehtyä ovea, jonka välissä on useamman sentin rako. Kiinalla on erityisen suuria ongelmia energian tuotannossa. Mielestäni ongelman ratkaisussa voisi lähestyä myös toisesta suunnasta eikä miettiä pelkästään minkä joen valjaastamme seuraavaksi.

Jetlaggiä

Jetlag pääsi sitten iskemään tälläkin kertaa ja mieleni tekee nukkua koko ajan. Viime yönä nukuin 13 tuntia ja silti iltapäivä on yhtä tuskaa. Minun piti käydä tänään ostamassa lippu Zhengzhouhun, mutta en onnistunut aikeissani. Pääsin tosin käymään lyhyellä visiitillä Tiananmenin aukiolla. Lyhyen kokemukseni mukaan yksinäisen länsimaisen miesturistin ei tarvitse viettää aikaa ilman naisseuraa kovinkaan paljon Tiananmenin aukiolla. Kellotin itselleni noin puoli minuuttia yksinäistä aikaa sen puolen tunnin aikana jotka olin siellä. Tosin saattaa olla, että näin sesongin ulkopuolella teehuonehuijareilla on kova kilpailu harvoista ”asiakkaista”. Eihän tässä ajassa tosin ehtinyt kuin pari kertaa kertoa tarinansa.
Aukiolle ei näytä pääsevän kuin tunneleiden kautta tai sitten tien yli. Tosin ylittäisin mielummin Koreoiden välisen rajan laittomasti kuin hyppäisin niiden kaikkien autojen sekaan.

Päätin muuttaa matkasuunnitelmaani koska, Suzhou ei välttämättä näin talvisin ole parhaimmillaan. Zhengzhoun lähellä on vaikka mitä. Siellä on Shaolin temppeli, Aasian, ehkä koko maailman taistelulajien ja zenbudhalaisuuden koti. Siellä on Chenjiagoun kylä, jossa Chen-suvun jäsenet kehittivät Taijin joskus ties koska. Saman suvun jäsenet opettavat taitojaan yhä samassa kylässä.

Peking

Edellinen blogi jäi valitettavasti kesken. Aineisto on kyllä jossakin fyysisenä kirjoituksena, mutta vihko pääsi katoamaan ennen kuin sain ne siirrettyä digitaaliseen muotoon. Toivottavasti löydän vihon vielä, ihan omaksikin iloksi haluaisin varmasti vielä tulevaisuudessa muistella näitä matkoja. Varsinkin tuntojani mietiskelyretriitissä. Mutta sitten tämän kertaiseen tarinaan.
Lento saapuu aamulla Pekingin lentokentälle. Otan melko rauhallisesti ja etsin käsiini ensimmäiseksi käsiini internetyhteyden. Kentällä on ilmainen internetyhteys mutta tietenkään internetteily ei ole anonyymisti mahdollista täällä ja minun pitää etsiä ensiksi käsiini automaatti, jossa passini skannataan ja sitä vasten saan kirjautumistunnukset internetiin. Tarkoituksenani on lähteä samana iltana täältä kylmästä Pekingistä Suzhouhun, joka on Shanghain lähellä, mutta etsin internetistä silti varotoimeksi muutaman hostellin osoitteen johon voin mennä mikäli lippuja ei saa enää samaksi illaksi.
Lentokentältä otin junan Pekingin keskustaan, mutta vastoin käsittämääni tietoa tämä Dongzhimenin asema ei ollut lähelläkään juna-asemaa, josta vosin ostaa lipun Suzhouhun. Hieman harmittaa etten lentokentältä hankkinut itselleni karttaa, joka helpottaisi suunnistamista tässä megalomaanisessa kaupungissa. Onnistun kuitenkin löytämään bussilinjan numero 106, joka kulkee rautatieaseman ohi. Matka maksaa yhden juanin ja bussipysäkkejä laskemalla kykenen arvioimaan oikean pysäkin, jolla minun tulee astua ulos bussista. Pienen harhailun jälkeen onnistunkin löytämään juna-aseman, mutta kuten arvelinkin junalippuja ei enää ollut samaksi illaksi tai oli, mutta pelkästään seisomapaikkoja. Lattialla istuminen koko yön ei huvittanut, joten yritin ostaa lippuja seuraaviksi päiviksi, mutta niihinkin oli jäljellä vain kalliimpien junien 1. luokan lippuja. Yli viiden sadan juanin liput eivät sopineet budjettiini, joten suuntasin matkani seuraavaksi etukäteen selville ottamaani Lama Temple hostelliin. Otin rautatieaseman lähettyviltä metron suurinpiirtein hollille ja lähdin etsimään oikeaa osoitetta. Peking on onneksi helppo kaupunki, täällä kadut on merkitty myös länsimaisin aakkosiin, joten oikean osoitteen löytyminen ei ole aivan mahdotonta. Metroasemalta ulospäästyäni pääsin suoraan Yonghegong-kadulle, jonka varresta pitäisi löytyä Beixinqiaotoutiaokatu. Löysinkin aika nopeasti Beixinqiaosantiaokadun ja jostain syystä päätin, että osoite vaikuttaa tarpeeksi oikealta ja kävelin kadun läpi pari kertaa löytämättä kuitenkaan etsimääni. Pienen turhailun jälkeen aivot palasivat kuitenkin toimintakuntoon ja ymmärsin, että santiao tien nimen lopussa tarkoittaa tietenkin että se on kolmas Beixinqiao-sivukuja. Samalla logiikalla toutiao tarkoittaa tietenkin pääkujaa, joten minua ja kohdettani erottaa kaiken järjen mukaan enää yksi sivukuja. Siis Yonghegongkatua vielä hieman eteenpäin ja ymmärrettävistä syistä hostelli löytyikin sitten oikeasta osoitteesta. Päätin kirjautua sisään ainakin kahdeksi yöksi vaikka kokemukseni mukaan tulen jämähtämään tähän hostelliin ainakin viikoksi.
Majouduttuani lähdin etsimään ruokapaikkaa, joka ei äkkiseltään näyttäisi olevan tällä seudulla mikään ongelma. Kadulla on vieri vieressä ravintoloita ja ongelma on ennemminkin minkä niistä valitsisi. Yli kuudenkymmenen minuutin tutkiskelun jälkeen löysin ravintolan, jonka oven yläpuolella luki ”Relax, we have english menu”. Tuo lause kosketti suoraan satunnaisen matkailijan syvimpiä tuntoja joten hän päätti astua sisään. Lasku tosin vastaavasti kosketti syvästi hänen lompakkoaan sillä 76 juanin hinnalla satunnainen matkailija voisi löytää Kung Pao kanaa Suomestakin.