Wulong

Chonqingissä vietin enimmäkseen aikaa selailemassa nettiä hostellin aulassa ja tarjosihan se samalla oivan tavan pitää seuraa Caicaille, joka siis ylläpiti hostellin baaria. Pari tutustumisretkeä tosin tein ympäristöön. Chongqingin vanhakaupunki ciqikou oli näkemisen arvoinen paikka vaikka olikin aivan täynnä turisteja.
Tosin turistit olivat vallanneet vain pääkadun ja vähän sivummalla oli mukavia kuvauskohteita. Toisen retken tein parin tunnin junamatkan päähän Wulongiin, jossa oli komea kanjoni. Itse en ollut paikasta kuullutkaan, mutta samassa dormissa asuva nainen pyysi minua mukaan. Minulle sopi aivan mainiosti valmiiksi suunniteltu retki, varsinkin kun itse en ollut vaivautunut suunnittelemaan juuri mitään. Parina iltana kävin erään Guangzhousta kotoisin olevan seurueen kanssa syömässä Hotpotia ja ihailemassa öistä Chongqingiä Jangtsen ylittävän köysiradan avulla. Seurueesta kukaan ei puhunut sanaakaan englantia, mutta mukaan saatiin onneksi kummallakin kerrala joku joka osasi kumpaakin kieltä.
Toiseksi viimeisenä iltana baaritiskillä istui pari nuorta naista ja toinen heistä alkoi tarjoamaan olutta. Sitkeästi pysyin kuitenkin omassa pöydässäni ja jatkoin feisbuukchattaamista Wällyn kanssa. Toisen tarjotun oluen jälkeen alkoi kyllä jo hävettää junttimaisuuteni sen verran, että oli pakko liittyä tyttöjen seuraan baaritiskille. Ilta oli kuitenkin ehtinyt tässä vaiheessa vierähtää sen verran pitkälle, että tytöt halusivat mennä jo nukkumaan. Sovimme kuitenkin, että seuraavana iltana istuisimme iltaa pidemmälle. Seuraavana iltana istuimmekin Caicain työvuoron jälkeen pelaamassa kiinalaisia seurapelejä. Käytännössä korttipelejä, joissa häviäjä joutui juomaan olutta rangaistukseksi. Pelit eivät olleet hienouksilla pilattuja vaan käytännössä kortit jaettiin pelaajille ja huonoimmat kortit omannut joutui juomaan voittaneen pelaajan lasin tyhjäksi. Mukavasti se aika näinkin minimalistisen seurapelin seurassa meni.
Seuraavana päivänä olikin sitten lähtö Chengduun. Olin edellisenä päivänä ”vahingossa” unohtanut ostaa junalipun, mutta harmittavana takaiskuna tuli, että tyttöseurueella olikin yksi ylimääräinen lippu, eikä minulle jäänyt näin kunniallista tapaa jäädä Chongqingiin. Toisaalta Chongqingissä tuli vietettyä yhdeksän päivää, joten ehkä se olikin jo korkea aika siirtyä eteenpäin. Tyttöjen vieraanvaraisuus jatkui rautatieasemalla kun saavuimme sinne taksilla. Yritin maksaa taksia, mutta tytöille se ei käynyt vaan he halusivat ehdottomasti maksaa taksin. Ei auttanut muu, kun yritin väkisin tunkea rahoja taksikuskille, tytöt sanoivat jotain hänelle, eikä taksikuski enää suostunut ottamaan rahojani. Tuntuu hieman epämiellyttävältä olla koko ajan tarjoiltuna osapuolena tällaisessa köyhässä maassa ja varsinkin kun tarjoajana on naispuolinen. Toisaalta hyvin suurella todennäköisyydellä tytöillä on rikkaat vanhemmat ja oli ihan oikein että tällainen persaukinen reppumatkailija pääsi elämään hieman siivellä.