Chongqing, hotpotin ja sumun pääkaupunki

Chongqinq on sumun pääkaupunki. Toisin kuin etukäteen kuvittelin, niin sumu ei johdu saasteista vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että Chongqingin läpi virtaavan Jangtsen vesi on lämpimämpää kuin ilma. Chongqingiä voisi tituleerata myös maailman suurimmaksi tuntemattomaksi kaupungiksi. Chongqingin cityn alueella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä, mutta koko hallinnollisella alueella asuu yli 30 miljoonaa ihmistä. Toisen maailmansodan jälkeen takapajulaksi jäänyt kaupunki erotettiin Sichuanin maakunnasta omaksi hallinnolliseksi alueekseen maaliskuussa 1997 ja siitä lähtien Chongqingin kehitys on ollut huimaa.
Chongqingiä voidaan kutsua myös Hotpotin viralliseksi pääkaupungiksi, sillä sen sanotaan olevan lähtöisin tältä alueelta. Hotpot on nimensä mukaisesti pata, jossa on kiehuva keitinliemi. Tähän ruokailijoille yhteiseen pataan dipataan kasviksia, lihaa, sieniä tai mereneläviä ja annetaan niiden vähän aikaa kypsyä siinä. Sana hot voisi viitata myös keitinliemen mausteisuuteen. Sichuan on kuuluisa mausteisesta ruuastaan, mutta hotpot on kyllä sichuanilaisessakin asteikossa melkoisen tuhtia tavaraa. Hotpotin maustemaailmaan tuo vielä oman vivahteensa niin kutsuttu sichuanilaisen pippurin käyttö. Pippuri ei ole erityisemmin tulinen, mutta sen maku on tottumattomalle varsin outo. Toinen pippurin erityispiirre on, että se tekee ruokailijan suun ja huulet tunnottomaksi. Täytyy myöntää, että itse en oikein ole vielä päässyt sisälle kyseisen mausteen hienouksiin, mutta en sano, että se olisi pahaakaan.
Kuten ylipäätään ruokailu kiinalaisessa kulttuurissa, niin myöskin Hotpot on sosiaalinen ruokailutapahtuma, eikä sitä voi oikein yksin syödäkään. Minulla on ollut suuri onni tutustua moniin kiinalaisiin, jotka ovat kutsuneet minut syömään Hotpotia. Ilman näitä ystävällisiä ihmisiä tuskin olisin kokonaisvaltaisesti voinut tutustua tähän ruokailun lajiin. Samalla se on tarjonnut oivan tilaisuuden tutustua kiinalaiseen kulttuuriin ylipäätään. Kielelliset ongelmat luovat tähän vuorovaikutukseen oman lisänsä mutta hätätapauksessa on aina löytynyt joku, joka puhuu sen verran englantia, että olennaisimmat asiat on saatu selvitettyä.
Tosiaan, ruokailu on täällä myös julkinen tapahtuma toisin kuin Suomessa. Kaupantyöntekijät syövät keittonsa tiskin takana, ravintolahenkilökunta asiakkaiden joukossa ja liikennepoliisilla saattaa olla nuudelikeittokulho huulillaan päivystyspaikalla. Muutenkin olivatpa kiinalaiset sitten ravintolassa tai kotona, niin ruoka nautitaan usein kadulla. Suomessahan on vähän sellainen tapa, että työssäolevan pitää mennä piiloon syömään. Osittain sillä on varmistettu ruokarauha, mutta usein palvelualoilla on nimenomaa kielletty syömästä asiakkaiden nähden.
Sichuanissa ja erityisesti Chongqingissä sanotaan myös olevan Kiinan kauneimmat naiset. Suosituinta teoriaa kauneuden syistä kutsun sumuteoriaksi. Chongqingissä paistaa nimittäin aurinko harvoin ja siksi chongqingiläiskaunottarien iho pysyy kauniina ja rypyttömänä. Olen kuullut myös, että sichuanilaisneitoset olisivat ruumiinsuhteiltaan esteettisempiä kuin muiden provinssien neidot, syitä tähän en ryhdy arvailemaan. Itse en osaa muodostaa mielipidettä asiasta, sillä kokemukseni kiinalaisista on vähäinen. Itse olen kohdannut ainoastaan ällistyttävää kauneutta mihin tahansa olen täällä mennytkin. Toki saatan olla hieman puolueellinen, koska eräs chongqingiläiskaunotar, Caicai nimeltään, onnistui viettelevällä viekkaudella ja lumoavalla ystävällisyydellä liikuttamaan sydäntäni irrationaalisella tavalla.
Chongqing on tunnettu myös Bang Bang-armeijastaan. Bang Bangit kuljettelevat ihmisten tavaroita työkseen puuvarren ja narun pätkän avulla. Bang bangejä on täällä Chongqingissä varmasti kymmeniä tuhansia. Heitä istuu joka kadun kulmassa odottamassa toimeksiantoa. Muutenkin tavaroiden liikuttaminen täällä tapahtuu useasti käsivoimin. Täällä ei myöskään näe polkupyöriä niin paljon kuin muissa kaupungeissa. Luultavasti syy löytyy kaupungin maantieteestä. Kaupunki nousee nimittäin jyrkästi Jangtse joen laaksosta ja korkeuserot ovat suuret.
Omasta mielestäni Kiina on Aasian maista aivan ehdoton reppumatkailijan kohde. Kiinalaiset nuoret matkustavat paljon ja heihin on helppo tutustua. Kiinalaiset ovat hyvin ystävällisiä ja jöröstä pohjoismaalaisesta olemuksestani ja kielitaidottomuudestani huolimatta minut on monesti kutsuttu mukaan nähtävyyksiin tai ruokailemaan. Kiinalaiset nuoret matkustavat nimenomaa paljon Kiinassa. Tämä ei johdu mistään kansallismielisyydestä, rahan puuttesta tai kontrolloivasta valtioista vaan siitä, että kiinalaisen on vaikea saada viisumia ulkomaille. Monet tapaamistani kiinalaisista ovat kertoneet kuinka hekin haluaisivat matkustaa ulkomaille, mutta kuinka vaikeaa viisumin saaminen on.
Kaakkois-aasiassa paikallisiin tutustuminen on huomattavasti vaikeampaa. Heitä ei näy hostelleissa, eikä ravintolakulttuurikaan ole samanlaista kuin länsimaissa. Esimerkiksi kaikki tuntemani vietnamilaiset ovat alunperin tulleet tutuksi asiakassuhteen kautta. Karrikoidusti voidaankin sanoa, että Kiinassa ihmisiin tutustuu kun he ovat vapaa-ajalla ja Vietnamissa kun he ovat töissä. Tosin jos vietnamilainen on ylipäätään töissä, niin hän on luultavasti koko ajan töissä. Tämä on siis minun kokemukseni.