Shekoilua Shenzhenissä

On hämmentävää miten sadan metrin matkalla asiat voivat muuttua niin perusteellisesti. Rajan toisella puolen puhuttiin sujuvasti englantia ja kaikki kyltit olivat myös länsimaisin kirjaimin varustettuja. Shenzhenin puolella englantia ei enää juuri kuule, ei edes pyydettäessä. Mandariinin taitoni joutuu siis heti koetukselle. Toinen asia jonka huomaan heti muuttuneen, on suhtautuminen tupakointiin. Mannerkiinan puolella pistetään tupaksi melkein missä vaan, vaikka kaupassa, ravintolassa tai bussissa, mutta Hong Kongin puolella varoitettiin useissa paikoissa tuntuvista sakoista mikäli erehtyi myrkyttämään itsensä lisäksi sivullisia.
Rautatieaseman liepeillä oli monenlaista houkutusta. Toutsit tyrkyttivät bussimatkaa Guiliniin 480 yuanin hintaan ja kuten asiaan kuuluu he myös vakuuttelevat, ettei kilpailevaan joukkoliikennemuotoon ole enää lippuja saatavilla.. Junalipun hinta pitäisi olla käsittääkseni 250 yuanin hintaluokkaa, joten päätin kuitenkin yrittää päästä junalla vaikka minulla olikin osittain käsitys siitä millaisia ponnistuksia lipun saaminen luultavasti aiheuttaa.
Halpa jalkahieronta kuitenkin veti puoleensa ja päätin mennä rentouttamaan väsyneitä jalkojani. Mukaan piti tietysti ottaa mukaan pedikyyri ja hartiahieronta, jolloin hinta kolminkertaistui. Jalkahieronta ja pedikyyri olivatkin ihan ammattitaitoista työtä, mutta hartioiden hieroja keskittyi käsittääkseni johonkin muuhun kuin lihasjännitteiden laukaisemiseen. No, homma tuli tehtyä ja jalat hoidettua. Tyttöjen eleistä ja käsimerkeistä päätellen olisin vielä päässyt nukkumaankin, mutta 600 yuanin hinta on kyllä vähän paljon nukkumisesta. Sitä paitsi minulla oli junalippu vielä ostamatta.
Jo lippuluukun löytyminen oli oma ohjelmanumeronsa. Osaan kyllä mandariiniksi kysyä asiaa, mutta vastauksen ymmärtäminen onkin sitten eri asia. Ajauduttuani vihdoin lippukassalle huomaan, että lähestyvän uuden vuoden kunniaksi monet muutkin ovat huomanneet tarvitsevansa junalippua. Lippuluukuilla oli ihan hirvittävä tungos ja kaikilla 18 luukulla on ainakin tunnin jono. Vielä kun arvaisi oikean jonon, ettei tarvitsisi koko päivää tuhlata jonotellessa.
Tässä vaiheessa luokseni eksyy englannin kielen taitoinen nuori mies ja hänen ohjeistuksellaan löydän oikealle lippukassalle. Oikean kassan löytyminen ei ole paikallisellekaan aivan yksinkertainen juttu, sillä hänen pitää konsultoida muutamaa virkailijaa ennen kuin se löytyy. Puolentoista tunnin jonottelun jälkeen saan lipun vihdoin käteeni. Pääteasema on oikein ja hinnasta päätellen sain myös hard-sleeperpaikan, jota toivoinkin. Tyytyväisenä lähdin esittelemään toutseille ostamaani junalippua.
Ongelmat eivät vielä tähän lopu vaan yrittäessäni juna-aseman odotustiloihin minulle selviää, että minulle on myyty 13. päivän lippu (täällä ei pääse aseman odotustilaan ilman lippua, vaan se tarkistetaan ovella). Minulle on siis myyty lippu uuden vuoden aatoksi. En todellakaan aio viettää uutta vuotta junassa, joten juoksen pikapikaa bussifirmojen luokse. Loppujen lopuksi käy niin, että joudun maksamaan matkasta kuitenkin sen 480 yuania. Onneksi bussifirman työntekijöiden avustuksella saan myytyä junalipun takaisin ja menetän vain 50 yuania. Bussi on niin kutsuttu sleeperbussi, jossa matkustetaan lähes vaaka-asennossa, joten matka sujuu melko mukavasti Guiliniin.