Uusi vuosi Yangshuossa

Yangshuossa on nyt vietetty viikko. Kylmä ilma on jatkunut ja lämpö on päivisin parhaillaan kivunnut kuuteen asteeseen. Koska hostellissa ei ole lämmitystä, kuten ei normaaleissa kodeissakaan, joudun pukeutumaan talvivarustukseen sisälläkin. Hieman varpaita ja sormia kuitenkin kipristelee ja mukavin paikka sisällä onkin turvallisesti lämpimän peiton alla. Lisäksi kaupasta 32 yuanilla ostetulla vedenkeittimellä on voinut keittää vettä teetä ja pikanuudeleita varten omassa huoneessa. Ulkoiluun ilma on kuitenkin ihan sopiva ja olenkin tehnyt muutamia pyöräretkiä maaseudulle. Hostellin työntekijän Ain johdolla olen käynyt aamuisin opettelemassa Taijitä pari tuntia kerrallaan. Ai on viettänyt elämästään viisitoista vuotta luostarissa, joten taiji ja kungfuliikket tulevat häneltä luontevasti. Pieni kielimuuri on välillä haitannut tuon taidon siirtämistä minulle, mutta olen kaikesta huolimatta ollut havaitsevanani itsessäni pientä edistymistä. Pientä edistymistä on tapahtunut myös mandariinin taidoissani, vaikka näin turistien suosimissa paikoissa paikalliset pyrkivätkin yleensä kommunikoimaan englantia. Englannin harjoittelusta tuli mieleen eräs hauska tapa, jolla nuoret harjoittelevat täällä englantia. Aamuisin rannalla, jossa käymme harjoittelemassa taijitä, on useita nuoria, jotka huutavat kasettinauhurin kanssa kilpaa englanninkielistä tekstiä. Varmaan ihan hyvää harjoitusta, sillä ääntäminen näyttäisi olevan paikallisille vielä vaikeampaa kuin meille suomalaisille.
Viime viikon lauantaina oli muuten kiinalainen uusi vuosi. Tässä keskustassa ei hirveän paljon paukuteltu, mutta kaupungin laidoilla oli kahdentoista aikaan sellainen rytinä ja karstivuorien rinteen välkkyivät räjähdyksistä siihen malliin, että olisi voinut luulla sodan syttyneen. Tosin ilotulittelu näyttää jatkuvan tasaisesti vielä nyt viikonkin kuluttua. Itse otin alkuillan rauhallisesti katsoen televisiosta uuden vuoden gaalaa, häiriköiden ihmisiä Facebookissa (sain uudeksi vuodeksi vpn yhteyden yliopistoon, jolla se onnistui. FB on blokattu täällä) ja nauttien varomattomasti riisiviiniä. Viimeksi mainittu kostautui loppuillasta kun katu yllättäen nousi pystyyn ja iski leukaani ikävän jäljen.
Päivän videossa alapuolella esittelen taiji taitojani, vähän kyllä hävettää tämä julkaisu, mutta otan tämän sellaisena mimiikan karaokena.

Jokiristeilyä ja teehuonehuijaus

Bussimatkalla Guiliniin tutustuin Olivieriin, kanadalaiseen arkkitehtiin, joka työskentelee Hanoissa. Jaamme Guilinissa huoneen, joten saamme kuluja hieman jaettua.
Asetuttuamme taloksi Flowers Inn youth hostelliin ja menimme ostamaan itsellemme Lijoki risteilyn. Lijoen laakso on tunnettu kauneudestaan ja onpa yksi sen maisemista ikuistettu 20 yuanin seteliinkin. Ilma ei kyllä suosi meitä, sillä se on aivan harmaa ja lämpöäkin on vain pari astetta. Jokiristeily pääsisi oikeuksiinsa varmasti myöhemmin keväällä, mutta tyytyminen on nyt tähän.
Jokiristeily päättyi Yangshuihin, pieneen turistien täyttämään kaupunkiin, mutta turistien määrä ei minua haitannut. Päätin seuraavaksi suunnata matkani sinne.
Huone Guilinissa on kuitenkin maksettu kahdeksi päiväksi, joten minun on vietettävä vielä yksi yö täällä.
Ilma on kylmentynyt aika rajusti ja majatalon lobbyssa on pukeuduttava ulkovaatteisiin mikäli siellä aikoo viettää aikaansa. Langaton internet kuuluu vain lobbyyn, joten tottahan toki siellä nyt muutama tunti päivässä täytyy viettää. Huoneemme on kuitenkin kohtalaisen lämmin.
Illemmalla kävin kävelyllä kaupungilla ja seuraani eksyi nuorehko mies, joka esittäytyi englanninkielen opettajaksi. Tässä vaiheessa minulle ei vielä sytyttänyt ja antauduin keskusteluun ja mitäpä muutakaan tekemistä minulla olisi. Mies oli erittäin ystävällinen ja auttoi minua jopa ostamaan itselleni sanakirjan. Mies osasi rakentaa tilanteen niin luotettavaksi, että jopa toinen vinkki meni yli ymmärryksen. Siinä vaiheessa kun joku paikallinen alkaa kehuskelemaan lukuisilla suomalaisilla ystävillään, alkaa luottamuksen rakentaminen olla niin ilmiselvää, että pieni varovaisuus alkaa olla paikallaan. Onneksi oli opetellut läksyni sen verran hyvin, ettei kolmas vinkki enää mennyt yli hilseen. Mies nimittäin kutsui minut teelle siskonsa teehuoneeseen, joka olisi aivan lähistöllä. Ei voi olla totta, teehuonehuijaus!. Ellen olisi viettäny niin paljon aikaa Lonely Planetin keskustelupalstalla, olisin luultavasti mennyt suoraan ansaan, sen verran vakuuttavasti mies asiansa esitti. Nytkin oli vaikea kieltäytyä, vaikka tiesin tämän todennäköisesti olevan ansan.
Useat, varsinkin Pekingissä matkailleet, reppumatkailijat ovat raportoineet henkilöistä (useinmiten naispuolisia), jotka esittäytyvät joko englannin opettajiksi tai oppilaiksi. He kertovat haluavat harjannuttaa englanninkielen taitoaan, mutta oikea tarkoitus on saada uhri(useinmiten yksinäinen mies) houkuteltua ennalta sovittuun teehuoneeseen. Mukavassa seurassa unohtuu tietysti tarkastaa etukäteen teehuoneen hintataso ja mukavan hetken päätteeksi saattaakin saada käteensä tuhansien yuanien laskun. En tiedä luottavatko he yksinäisen matkailijan taipuvan paineessa vai onko asialla laillinenkin pohja, mutta onneksi en joutunut kokeilemaan sitä.

VIDEOT

Lijoen risteily osa 1

Lijoen risteily osa 2

Shekoilua Shenzhenissä

On hämmentävää miten sadan metrin matkalla asiat voivat muuttua niin perusteellisesti. Rajan toisella puolen puhuttiin sujuvasti englantia ja kaikki kyltit olivat myös länsimaisin kirjaimin varustettuja. Shenzhenin puolella englantia ei enää juuri kuule, ei edes pyydettäessä. Mandariinin taitoni joutuu siis heti koetukselle. Toinen asia jonka huomaan heti muuttuneen, on suhtautuminen tupakointiin. Mannerkiinan puolella pistetään tupaksi melkein missä vaan, vaikka kaupassa, ravintolassa tai bussissa, mutta Hong Kongin puolella varoitettiin useissa paikoissa tuntuvista sakoista mikäli erehtyi myrkyttämään itsensä lisäksi sivullisia.
Rautatieaseman liepeillä oli monenlaista houkutusta. Toutsit tyrkyttivät bussimatkaa Guiliniin 480 yuanin hintaan ja kuten asiaan kuuluu he myös vakuuttelevat, ettei kilpailevaan joukkoliikennemuotoon ole enää lippuja saatavilla.. Junalipun hinta pitäisi olla käsittääkseni 250 yuanin hintaluokkaa, joten päätin kuitenkin yrittää päästä junalla vaikka minulla olikin osittain käsitys siitä millaisia ponnistuksia lipun saaminen luultavasti aiheuttaa.
Halpa jalkahieronta kuitenkin veti puoleensa ja päätin mennä rentouttamaan väsyneitä jalkojani. Mukaan piti tietysti ottaa mukaan pedikyyri ja hartiahieronta, jolloin hinta kolminkertaistui. Jalkahieronta ja pedikyyri olivatkin ihan ammattitaitoista työtä, mutta hartioiden hieroja keskittyi käsittääkseni johonkin muuhun kuin lihasjännitteiden laukaisemiseen. No, homma tuli tehtyä ja jalat hoidettua. Tyttöjen eleistä ja käsimerkeistä päätellen olisin vielä päässyt nukkumaankin, mutta 600 yuanin hinta on kyllä vähän paljon nukkumisesta. Sitä paitsi minulla oli junalippu vielä ostamatta.
Jo lippuluukun löytyminen oli oma ohjelmanumeronsa. Osaan kyllä mandariiniksi kysyä asiaa, mutta vastauksen ymmärtäminen onkin sitten eri asia. Ajauduttuani vihdoin lippukassalle huomaan, että lähestyvän uuden vuoden kunniaksi monet muutkin ovat huomanneet tarvitsevansa junalippua. Lippuluukuilla oli ihan hirvittävä tungos ja kaikilla 18 luukulla on ainakin tunnin jono. Vielä kun arvaisi oikean jonon, ettei tarvitsisi koko päivää tuhlata jonotellessa.
Tässä vaiheessa luokseni eksyy englannin kielen taitoinen nuori mies ja hänen ohjeistuksellaan löydän oikealle lippukassalle. Oikean kassan löytyminen ei ole paikallisellekaan aivan yksinkertainen juttu, sillä hänen pitää konsultoida muutamaa virkailijaa ennen kuin se löytyy. Puolentoista tunnin jonottelun jälkeen saan lipun vihdoin käteeni. Pääteasema on oikein ja hinnasta päätellen sain myös hard-sleeperpaikan, jota toivoinkin. Tyytyväisenä lähdin esittelemään toutseille ostamaani junalippua.
Ongelmat eivät vielä tähän lopu vaan yrittäessäni juna-aseman odotustiloihin minulle selviää, että minulle on myyty 13. päivän lippu (täällä ei pääse aseman odotustilaan ilman lippua, vaan se tarkistetaan ovella). Minulle on siis myyty lippu uuden vuoden aatoksi. En todellakaan aio viettää uutta vuotta junassa, joten juoksen pikapikaa bussifirmojen luokse. Loppujen lopuksi käy niin, että joudun maksamaan matkasta kuitenkin sen 480 yuania. Onneksi bussifirman työntekijöiden avustuksella saan myytyä junalipun takaisin ja menetän vain 50 yuania. Bussi on niin kutsuttu sleeperbussi, jossa matkustetaan lähes vaaka-asennossa, joten matka sujuu melko mukavasti Guiliniin.

Kuka näitä suurkaupunkeja oikein ylistää

Joidenkin mielestä Hong Kongissa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla länsimainen ja itämainen kulttuuri. Minun on vaikea edes ymmärtää mitä tuolla lauseella tarkoitetaan, koska itse en löydä asiasta mitään mielenkiintoista. Ehkäpä se on siinä, että täällä voi tutustua joihinkin kiinalaisen yhteiskunnan piirteisiin helposti englannin kielellä, jota puhutaan laajasti ja ymmärrettävästi. Minun näkökulmastani se vähentää mielenkiintoisuutta. Hong Kong ja Singapore, En näe niiden välillä paljonkaan eroa paitsi, että Singaporessa on aina sietämättömän kuumaa ja kosteaa. Täällä on kylmää ja kosteaa, ainakin tähän aikaa vuodesta.. Ei se minua hirveästi ole haitannut sillä käyn parhaillaan läpi elämäni pahinta jetlagia. Maanantai meni kokonaan sängyn pohjalla ja nyt kun olen vihdoin onnistunut pysymään hereillä päivät, niin öisin ei silti tule unta lainkaan. Nytkin kirjoittelen tätä puoli neljältä aamuyöllä.
Asustelen Chunking Mansions nimisessä kompleksissa Kowlonissa. Jotkut kutsuvat tätä Hong Kongin Yhdistyneiksi kansakunniksi, koska täällä asustelee jatkuvasti yli 140 kansallisuutta. Käytännössä tämä kansainvälisyys tarkoittaa sitä, että eteläaasialaiset ja afrikkalaiset kansakunnat ovat yliedustettuina ja muita sitten ripotellen. Epäilemättä kiinankielestä ei tässä kompleksissa ole mitään hyötyä, mutta maittavaa intialaista ja pakistanilaista sapuskaa löytyy kyllä moneen lähtöön. Huoneeni on taatusti pienin, missä olen koskaan yöpynyt. Se on noin 2,5m2, jonka lisäksi on pieni suihkuhuone.
Eräs mielenkiintoinen seikka täällä on huonon kaupankäyntitavan ja kusetuksen määrä. Ainakin tämä Tsim Sha Tsuin pääty Nathan roadista näyttää olevan aivan oma maailmansa. Olen yrittänyt ostaa itselleni videokameraa, mutta se päättyy yleensä samaan ongelmaan. Kun olen kysynyt hintaa ja nähnyt kameran päällisin puolin, niin siirrytään tiskille hieromaan hintaa. Kun taskulaskimella näpytellen ollaan päästy sopivaan hintaan myyjä ilmeisesti katsoo kaupan syntyneeksi, eikä voi ymmärtää asiakkaan ihmeellisiä lisävaatimuksia. Tässä vaiheessa nimittäin minua alkaa hirveästi kiinnostamaan olenko ostamassa toimivaa laitetta ja pyydän laittamaan akun paikalleen. Ei onnistu. No, eipä onnistu kauppakaan. Kerran tosin pääsin hinnassa niin alas, että otin riskin. Päätin ostaa kokeilematta ja electron visakin näytti käyvän maksuvälineenä tai ainakin heidän mielestään. Myyjä nimittäin höyläsi korttini perinteisen höylän läpi. Mietin itsekseni, että mitä tästäkin mahtaa seurata. En tiedä mitä tapahtui, mutta kameraa ei sitten pitkällisen etsimisen ja sähläämisen jälkeen kuulema voitukaan myydä ja kauppa piti mitätöidä. Maksusta se ei jäänyt kiinni. Vähän jäin kyllä epäröimmään mitä he tekivät kortillani ja varmuuden vuoksi kävin siirtämässä tilin sisällön toiselle tilille.
Tosiaan viisumia olen tässä odotellut ja vihdoin tänään sen käteeni sain. Viisumin hankintaprosessi oli hyvinkin sitä mitä täällä päin voi odottaa.
Tässä megalomaanisessa majoituskeskuksessa on monia matkailufirmoja ja kävin ensin parissa pakistanilaisten omistamassa paikassa tiedustelemassa yleistä hintatasoa. Multi-entryä ei ollut saatavilla, mutta double-entryn sai halvemmasta paikasta 450 Hong Kongin dollarilla (n. 40€) ja vielä samaksi päiväksi. Ajattelin, että käyn kuitenkin China Tourist Servicessä kysymässä multi-entryä, koska se vaikutti viralliselta paikalta. No, päivän muoti näytti tällä hetkellä olevan ettei multi-entryä saanut sieltäkään, mutta double-entryn olisi saanut seuraavaksi päiväksi mukavaan 280 taalan hintaan. Minun piti kuitenkin käydä ensin hakemassa passikuva ja rahaa. Virkailija mainitsi jotain hinnan noususta lähtiessäni, mutta ajattelin ettei se kai nyt puolessa tunnissa voi mihinkään nousta. Kyllä voi.
Menin noin puolen tunnin päästä takaisin ja täyttelin kaavaketta, jossa kyseltiin kaikenlaista tärkeää, kuten minne aion Kiinassa mennä, työpaikkani nimeä ja niin edelleen. Täytettyäni lomakkeen, virkailija kysyi (ei sama kuin eka kerralla), että haluanko jo huomiseksi, ja että se maksaa hieman enemmän. No, tuo hieman korotettu hinta oli 1600 dollaria. Häkeltyneenä kysyin, kuinka paljon viisumi maksaa jos ei ole niin kiire. Alimmillaan päästiin noin tonniin. Pyysin viisumianomukseni takaisin ja kiitin palvelusta.
Pakistanilaispaikassa ei paljon lomakkeita kyselty, rahat ja passi kouraan ja soitto Jim nimiselle miehelle, että täällä ois yhden suomalaisen tyypin hakemus vielä. Asia oli sillä selvä. Puhelinnumeroa sentään kysyttiin lähtiessäni, että he voivat ilmoittaa minulle koska passi on tullut. Sen verran myöhästyin, etten ehtinyt saamaan viisumia samaksi päiväksi, mutta sillä ei juurikaan ollut väliä. Loppujen lopuksi single-entry viisumini tulimaksamaan 350 dollaria.