Tietoja minusta

matkailee Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa. Hän harrastaa mahjongin pelaamista ja teen juomista ja itse asiassa hänen ystävänsä päättivät jopa nimetä hänet mahjongin mukaan. 麻(ma) on sama kuin mahjongin (麻将) ensimmäinen merkki ja 叔(shu) tarkoittaa setää. Mashu on siis mahjongia pelaava setämies. Kaakkois-Aasiassa Mashu tunnetaan Happy Buddhana, pyöreänä miehenä, joka hymyilee koko ajan.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Turha näppäryys on pahasta. Blue1 lennot Arlandaan maksoivat n. 133 neuroa pitkän aikaa tuossa vuoden vaihteessa. Tammikuun 6. päivä huomasin kauhukseni, että menolipun hinta oli noussut yli viisikymppiä ja menopaluun hinta oli jo 197 euroa. Panikoiduin ja ostin liput nopeasti suojautuakseni suuremmalta tappiolta huomatakseni paria päivää myöhemmin, että hinnat laskivat taas lähelle alkuperäistä. Tällä hetkellä menopaluun hinta on 163 euroa. Tuplamoka, viivyttelystä 30 euron lisämaksu ja panikoinnista 34 euroa lisää eli yhteensä 64 euroa. No, kustannukset pitää tietysti jakaa koko matkalle, joten ei se nyt niin fataali moka ollut.
Kiinan viisumi tuottaa myös päänvaivaa. Kiinan lähetystö on vaikeuttanut viisumin hakemista maakunnista. Se ei enää ota vastaan postitse tai kuriiripalveluiden tuomia anomuksia vaan hakemus pitää viedä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä. Myös käteisen vastaanotto on lopetettu lähetystössä.
Tämä siis tarkoittaa sitä, että minun täytyy mennä lähetystöön itse tai laittaa jobbari asialle. Kävin tänään Matka-Vekassa tiedustelemassa hintoja ja 60 euron hintaiselle viisumille tulee jobbarin välityksellä hintaa 125 euroa. Itse vieden viisumi tuli ehkä hieman halvemmaksi, mutta toisaalta haluanko olla tekemisissä kiinalaisen virkakoneiston kanssa yhtään aikaisemmin kuin on pakko.