Mae Sot on mukava pikkukaupunki, johon tulee varmaan palattua vielä uudelleen. Kaupunki sijaitsee aivan Myanmarin rajan tuntumassa ja mekin kävimme katsomassa rajajoella. Joen yli kulkee Friendship Bridge-niminen silta, mutta emme käyneet vielä Myanmarin puolella vaikka mahdollista se olisi ollutkin. Ajattelin, että rajaviranomaiset voisivat lämäyttää leiman viisumin päälle ja sitten itse Myanmarin matkamme menisi mönkään. Maarajoja pitkinhän Myanmariin ei pääse käymään kuin päiväksi ja vain muutamassa rajakaupungissa. Mikäli haluaa Myanmariin pidemmäksi ajaksi täytyy lentää Yangoniin. Siksi meidänkin täytyy vielä matkustaa takaisin Bangkokiin ja lentää sieltä Yangoniin. Halvinta ja helpointahan olisi tietysti ollut ylittää vain rajajoki Mae Sotissa, mutta byrokratia on täällä mitä se on.
Strategisen sijaintinsa vuoksi Mae Sot on vilkas huume- ja ihmiskaupan keskus. Lisäksi sillan yli virtaa pakolaisia Myanmarista. Toreilla ja turuilla kulkiessa huomaakin, että täällä on thaimaalaisten lisäksi paljon eri vuoristoheimojen edustajia ja burmalaisia. Länkkäreita ei kauheasti katukuvassa näy, mutta täällä on paljon kansainvälisten järjestöjen avustustyöntekijöitä. Melkein ainoat kosketukset heihin tulivat paikallisen majatalon baarissa.
Lähtiessämme bussilla Mae Sotista huomasimme sen erityisaseman. Kahdenkymmenen minuutin välein oli tiellä neljä tarkistuspisteitä, jolloin matkustajien paperit tarkastettiin. Thaimaa päästää kyllä pakolaisia sisään, mutta Mae Sotia pidemmälle heillä ei ole asiaa. He eivät voi esimerkiksi hakea turvapaikkaa mistään muusta maasta, koska Thaimaa ei suostu myöntämään heille minkäänlaista asemaa.
Yleensä näissä tarkistuspisteissä ei tarkastettu minun ja Jussin papereita, ilmeisesti siksi että meillä oli omituisesti punertava kalpea iho ja hassut silmät. Kerran kuitenkin kysyttiin, joka varmensi sen että olin tehnyt Bangkokissa oikean päätöksen odottaa passejamme ennen kuin lähdemme rajan tuntumaan. En tiedä olisiko hassuista silmistä ollut siinä vaiheessa iloa kun olisi paljastunut että liikun raja-alueella ilman passia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti