Nämä Aasian reissut eivät ole olleet keuhkoilleni kaikkein helpoimpia, mutta Mandalayssa on sen verran huono ilma, että emme varmastikaan ole täällä yhtä yötä kauempaa. Ensinnäkin autokanta on erittäin vanhaa. 70-luvun Corollat eivä ole mikään harvinainen näky ja useat autot lykkäävät pakoputkesta silminnähden mustaa kaasua. Toiseksi tiet ovat niin huonossa kunnossa, että pinnoite on kokonaan kulunut pois ja autot ajavat tien perustan päällä, josta nousee hirvittävä määrä pölyä ilmaan. Ilmeisesti britit ovat edellisen kerran päällystäneet Mandalayn tiet.
Kolmanneksi Mandalay ei saa sähköä edes sen verran kuin Yangon, jossa jatkuvat sähkökatkokset ovat riesana. Siksi ihmisillä onkin omat aggregaattorit, jotka suoltavat oman osansa uusiutumattomien luonnonvarojen palamisjätteistä ilmaan. En todellakaan suosittele Mandalayta matkakohteeksi astmaatikoille, ainakaan kuivana kautena jolloin sähköntuotanto on maissa eikä vesisateet puhdista pölyistä ilmaa.
On muuten aika absurdi tunne kun kävelee kadulla ja yhtäkkiä kaikki valot sammuvat. Kuluu vain hetken aikaa ennen kun aggregaattorit pörähtävät käyntiin ja valot syttyvät vähitellen uudelleen ikkunoissa. Köyhimpien asunnoissa tosin sytytetään kynttilöitä. Ihmiset ovat niin tottuneita täällä ainaisiin sähkökatkoksiin, että kaikki sujuu aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Eikä oikeastaan olekaan.
Nyt kun Myanmarin infrastruktuuri tuli haukuttua, niin täytyy sanoa jotain positiivistakin. Usein saa lukea jopa alan oppikirjatasolla Myanmarin kansan kärsimyksestä ja siitä kuinka maa on lähes romahduspisteessä. Paikan päällä tätä on vaikea havaita. Kerjäläisiä täällä toki on, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Ihmiset ovat silminnähden onnellisempia kuin monessa muussa maassa. Miksi esimerkiksi Intia on talousmahti vaikka ihmisten kärsimys ja infrastruktuurin heikkous on siellä paljon konkreettisemmin havaittavissa. No, ehkäpä ihmiset ovat täällä onnellisia vain siksi, ettei länsimaalainen vapaa media ole päässyt vielä kertomaan heille kuinka huonosti heillä asiat ovat.
Talouspakotteet ovat tietysti yksi syy miksi köyhyys lisääntyy Myanmarissa. Talouspakotteet ovat moraalisesta näkökulmasta oiva tapa ilmaista moraalista ylemmyyden tunnetta, mutta mitkä ovat sen käytännön seuraukset. Köyhät köyhtyvät mutta poliittiselle ja taloudelliselle eliitille sillä ei suurempia vaikutuksia ole. Länsimaisia kulutushyödykkeitä voi toki ostaa naapurimaistakin. Käsittääkseni maailmalta on saatavissa aika vahvaa empiiristä todistusaineistoa siitä, että talouspakotteilla ei kyetä horjuttamaan poliittista eliittiä, varsinkaan kun kansainvälinen yhteisö ei toimi yhteisenä rintamana.
Olen ehkä liikaa painottanut nyt tuota moraalista näkökulmaa. Käsittääkseni motiivit pakotteille ovat kuitenkin taloudessa eli siinä, pääseekö McDonalds maahan vai vei. Onhan siitä esimerkkejä globaalisaatiolle myönteisistäkin diktatuureista.
Nyt kun mopo lähti käsistä ja puhe meni poliittiseksi, niin täytyy vielä mainita, että kävin tapaamassa The Moustache Brotherseja.
Viiksiveljekset ovat lähteneet huumorin voimalla junttaa vastaan ja kaksi heistä on istunut vuosia vankilassa.Par Par Lay ja Lu Zaw passitettiin ensimmäisen kerran tiilenpäitä lukemaanvuonna 1996 kun sattuivat kertomaan väärän vitsin Aung San Suu Kyin järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa. Seitsemän vuotta napsahti ensimmäisellä kerralla, mutta Par Par on sen jälkeenkin ollut pari kertaa posessa. Viimeksi hänet passitettiin telkien taakse 25. syyskuuta 2007. Veljeksistä ainoastaan Lu Maw on onnistunut välttämään vankilan. Viiksiveljeksiä, joista Lu Zaw on kyllä viiksetön serkku, on kielletty esiintymästä julkisesti, mutta he ovat kuitenkin jatkaneet esiintymistä turisteille omassa kodissaan. Esitykset ovat sekoitus slapstickiä, tanssia, burmalaista kansanoopperaa ja musiikkia. Hallituksen virkailijat ovat usein käskeneet heitä lopettamaan toiminnan, mutta viiksen veljekset jatkavat silti. On vähän epäselvää miksi hallitus sietää Moustache Brotherseja näinkin paljon, mutta ilmeisesti turistidollareilla on jotakin tekemistä asian kanssa.Video: Lu Maw kertoo kuinka vitsien kertominen väärään aikaan väärässä paikassa voi olla kohtalokasta Myanmarissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti