Huoneemmekin oli tällä kertaa ilmastoitu joten meillä oli mahdollisuus nukkua kunnolla. Varsinaista tekemistä Ayutthayassa ei ole muuta kuin raunioiden katseleminen.
Ayutthayasta lähtiessämme onnistuimme säästämään 50 bahtia kun matkustimme kolmannessa luokassa takaisin Bangkokkiin. Kakkosluokan yleellisyyskään ei tosin maksanut kuin 65 bahtia, mutta 15 bahtia (33 snt) 120 kilometrin junamatkasta on kyllä jo melkoisen edullista matkustamista. Säästön kääntöpuolena oli tosin melkoisesti huonommat matkustusolosuhteet. Juna oli niin täynnä, että osa ihmisistä joutui oleilemaan vaunujen väliosassa ja oviaukoissa. Istumaan oli turha toivoakaan, koska olimme tulleet junaan väliasemalta. Siellä me sitten seisoimme puolitoista tuntia kuin sillit suolassa.
Juna-asemalta kiiruhdimme Myanmarin lähetystöön hakemaan passimme ja viisumimme ja kas kummaa seisominen jatkui myös siellä. Onneksi virkailijat ymmärsivat avata myös toisen tiskin, jolloin jonotteluaika jäi noin puoleen tuntiin,
Passit saatuamme läksimme takaisin juna-asemalle ja ostimme itsellemme liput Chiang Maihin Pohjois-Thaimaassa. Sleeperit olivat loppu joten otimme 2. luokan istuimet ilmastoiduissa vaunuissa. Parin tunnin luppoajan käytin menemällä thaihierontaan. Ei siksi, että lihakseni olisivat erityisesti tarvinneet hierontaa vaan siksi, että sukkani ja kenkäni olivat niin pahassa kunnossa, etten olisi kehdannut mennä enää ne jalassa junaan. Thaihieronnassahan saa vähän niin kuin kaupan päällisiksi myös jalkapesun. Hieronnan jälkeen vain uudet sukat jalkaan ja viereisestä kenkäkojusta sandaalit 150 bahtilla. Usein hierojat, hierovat myös ihmisen mieltä. Tälläkin kertaa sain kuulla että:”joo le so tong”, mikä thinglisissä mitä ilmeisimmin tarkoittaa: ”your legs are so strong.” Totta se on, miekkailuvalmentajanikin on sanonut, että mulla on vahvat jalat.
Tällä kertaa olin muuten ottanut jostain syystä lenkkarit mukaan matkalle ja ne ovat täällä (ja Vietnamissa) erittäin epäkäytännölliset jalkineet. Ei se, että ne ovat kuumat, jota ne myös ovat, vaan siksi, että täällä kengät otetaan pois jalasta kun mennään sisälle melkein mihin tahansa, internetkahvilaan, majataloon ja yleensä pikkuliikkeisiin lukuunottamatta tietysti joitain seven eleveneitä tms. Jossain vaiheessa se jatkuva kengännauhojen sitominen alkaa vain nyppimään. Bangkok oli tietysti asia erikseen. Toinen tapa, jota ei myöskään Bangkokissa tullut harjoitettua oli wai eli ele, jossa kädet nostetaan kämmenet yhdessä kasvojen eteen. Sitä käytetään muun muassa tervehtiessä ja kiittäessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti